Penedo - Suomikylä

Tätä kirjoittaessani olen "lomalla" Suomessa ja mikä olisikaan parempi paikka kertoa Suomikylä Penedosta kuin Suomi.

Meitähän on täällä Riossa kuuden hengen suomalainen porukka ja saimme vihdoinkin käyttöön kaksi autoa, joita vuorotellen käyttäen pääsemme katsastamaan paikkoja myös Rion ulkopuolella.

Puolivälissä marraskuuta lauantaiaamuna heräsimme reippaasti ja pakkasimme muutaman vaatekappaleen laukkuihin. Tarkoituksemme oli lähteä ajelemaan kohti Penedoa, johon on Riosta matkaa n.160 km. Tapsa lähti ostamaan paikallista navigaattoria. Sekään ei tietenkään käynyt helposti, kuten ei mikään tässä maassa. Hetken päästä hän tuli takaisin ja noitui, kun hänen piti passinsa lisäksi näyttää paikallinen henkilökortti, joka ei tietenkään ollut mukana. Hei haloo - siis olimme ostamassa vain yhtä pientä navigaattoria.

Lopulta olimme autossa ja matkamme alkoi. Liikenne Riossa on melkoisen villiä. Autoja puikkelehtii kaistojen välistä, mopot tööttäilevät itselleen tilaa keskiviivalta ja kaikenmaailman kaupustelijat koikkelehtivat keskellä tietä. Haastetta siis riittää ajaessakin. 

Navigaattori oli aivan pihalla. Vaikka siihen oli nakuteltu oikea osoite - se ei suostunut auttamaan meitä lainkaan. Pölötti vain kauheasti portugalia ja huusi kuin hinaaja, jos Tapsa ajoi kilometrinkään ylinopeutta ja varoitteli jokaisesta tutkasta niin että korvat meinasi haljeta. Ihana laite. Puolivälissä matkaa olin jo heittämässä sitä ikkunasta ulos.

Täälläpäin auton ovet menevät automaattisesti lukkoon mm. takseissa. Tämä on turvallisuustekijä. Sen kyllä tajuaa nopeasti, kun katselee väestöä tietyillä alueilla. Kun sitten oltiin päästy vähän kauemmaksi Rion keskustasta - näin mielenkiintoisen poliisiauton. Poliiseilla oli pillit päällä ja pelkääjän paikalla olevalla kaverilla oli järkyttävän iso "rynkky" kädessä ja sen piippu tuli reilusti ulos auton ikkunasta. Aika hyvin muut autoilijat antoivat heille tietä - heh!

Ja monen mutkan ja rekka-auton jälkeen, siinä se sitten oli - Penedo. Hyppäsimme yht' äkkiä aivan eri maailmaan.

Elelipä, olelipa 20-luvulla suomalainen pastori nimeltä Toivo Uusikallio. Hän sai mielestään kuningasidean: keräänpä samanhenkisiä ihmisiä mukaani ja muutamme kauas kauas Brasiliaan viljelemään maata ja elämään siveellistä elämää, johon ei kuulu alkoholi, seksi eikä tanssi.

Näin syntyi v.1929 suomalaissiirtokunta Brasiliaan, Rio de Janeiron osavaltioon kylä nimeltä Penedo. 

Asukkaiden tarkoituksena oli myös noudattaa kasvissyöntiin perustuvaa elämäntapaa. 

Kuinka sitten kävikään. Maa olikin köyhää ja maanviljely haastavaa. Moskiitot ja muut elukat olivat riesana ja vastoinkäymisten vastapainoksi alkoi tulla mukaan alkoholi ja seksi. Monet siirtolaisista eivät kestäneet karuja olosuhteita vaan palasivat takaisin Suomeen. Alun perin tiukkoja kasvissyönti- ja muita sääntöjä jouduttiin pakon edessä lieventämään ja mm. tanssikielto kumottiin. 

Näin alkoivat perinteiset lauantaitanssit Suomi Clubilla. Nykyään Penedossa on kaksi tanhuryhmää, jotka koostuvat enimmäkseen brasilialaisista jäsenistä. Penedon Pippurit ovat esiintyneet myös Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla. Tänä päivänä brasilialainen veri virtaa useimpien siirtolaisten jälkeläisten suonissa. Penedon n.5000 asukkaasta n.25 osaa edelleen suomea. 

Penedo on nykyään vilkas ja erittäin suosittu Rion ja São Paulon väestön matkailukohde. Sen keskustassa on suomalaista puukaupunkia jäljittelevä kävelykatualue Pikku-Suomi. Sieltä löytyy myös toimiva Joulupukinmaa.

Olimme alkaneet etsiä hotellia vasta edellisenä iltana ja kauhuksemme melkein kaikki Penedon lähes 60 hotellista olivat jo täynnä. Onneksi lopulta löysimme söötin pienen mökkikylän, josta hieman ennakkoluuloisesti varasimme itsellemme mökin. Motellia piti herttainen perhe ja kun he kuulivat meidän olevan Suomesta - alkoi sipattelu ja takuuvarmasti he vaihtoivat meille paremman mökin kuin mitä olivat aluksi varanneet. On niin mukavaa olla suomalainen <3.

Mökki oli oikein siisti ja täytti yhden yön vaatimukset hyvin. Yhteisistä tiloista löytyi erilaisia pelejä mm. vain valkoisia ja punaisia palloja sisältävä biljardi. Mustaa palloa lyötiin.

Yömyssyt otimme viihtyisässä pikku baarissa, jonka aukinaisesta ovesta näkyi Penedon valot. Olimme baarissa ihan kahdestaan eli oli vielä aika hiljaista.

Olin lukenut etukäteen, että kylässä pitää Koskenkorva-ravintolaa taiteilija Martti Vartia. Ja sinne halusin päästä. Kiersimme ja kaarsimme kylää ympäri nähden kaikenlaista, mutta yhtään Koskenkorva-ravintolan kylttiä ei näkynyt.

Ensin meitä haukkuivat koirat - mokomatkin pikkuiset ja seuraavaksi oli vuorossa äärettömän kiukkuinen hanhi tai mikä lie tipu. Hyökkäsi meitä kohti kaameasti kaakattaen ja me meinattiin kuolla nauruun. Mietittiin mikähän on seuraavan talon vahtieläin.

Etsittiin ja kyseltiin ja katseltiin..

Ja lopulta keskeltä viidakkoa - löysimme Martin ravintolan - Koskenkorvan.

Pyysimme Martin kanssamme drinkille ja hetken päästä tämä karismaattinen taiteilija istui pöydässämme ja kertoi värikkäästä elämästään. Hän on naimisissa brasilialaisen Marian kanssa ja heillä on yhteinen tytär Mikaela. Martti esitteli uskomattoman hienoja veistoksiaan. Harmi kun olimme juuri ennen sinne tuloa syöneet, sillä Koskenkorvasta saa kuulemma loistavaa ruokaa. Maistamme sitä siis ensi kerralla. Lopulta tämä hauska mies vielä tarjosi meille kyydin takaisin mökkiimme. Kiitos Martti - tulemme luoksenne uudestaan!

Illalla pukeuduimme vähän paremmin ja lähdimme tanssimaan Suomi Clubille. Maineemme oli kiirinyt edelle, sillä suomalaisten keskuudessa puhuttiin jo "hauskasta, suomalaisesta pariskunnasta". Oli niin mukava jutella suomea, kuunnella suomalaisia lauluja ja tutustua uusiin ihmisiin, kuten mukavaan Sâo Paulolaiseen perheeseen - terkkuja Aijalle.

Lopulta lähdimme taksilla yöpaikkaamme. Vieraanvarainen isäntämme motellilla vaati saada järjestää meille kyydin minimikorvausta vastaan. Hän piti meitä kuin kukkaa kämmenellä. Ihana Virtahepo-mökkikylä. Meitä nauratti aivan kamalasti, kun huomasimme tv:n kaukosäätimen olevan aivan kelmussa. Pysyypähän puhtaana - hih!

Seuraavana aamuna hyvän aamupalan jälkeen pakkasimme tavarat ja aikomuksena oli lähteä katsomaan Penedon koskia ja korkealla paikalla olevaa näköalatasannetta. 

Aluksi näimme tien varresta pari pientä koskea, mutta jatkoimme autolla ajamista ylöspäin. Kun lopulta pysähdyimme ja maastouduimme - huomasimme olevamme aivan viidakossa. Siellä oli kuuma, kosteaa ja kuului eläinten ääniä. Pelkäsin jokaista oksaa ja rasahdusta. Olin aivan varma, että kohta joku myrkkykäärme iskee nilkkaani tai kämmenen kokoinen hämähäkki kotiutuu tukkaani. Oltiin erittäin fiksuissa asusteissa liikenteessä - paljaat jalat ja käsivarret sekä minulla jalassa turvalliset sandaalit. Joskus kai sitä voisi vähän miettiäkkin, totesimme autossa. 

Löysimme vähän niinkuin vahingossa tien kukkulan juurelle, mutta portilla nuori mies sanoi, että meidän olisi pitänyt hakea ensin liput alhaalla olevasta suklaapuodista. Huoh - ei muuta kuin huonokuntoista tietä takaisin alas ja sitten taas ylös. Liput eivät maksaneet mitään, mutta tämä byrokratia joskus nyppii..

Ylhäällä oli loistavat näköalat, jotka aukesivat viidakkoon ja kylään. Ilma oli erittäin kosteata ja sai hien jälleen kerran valumaan selkää pitkin.

Ihana viikonloppu, paljon uusia kokemuksia ja tuttavuuksia - suosittelen lämpimästi Penedoa.

Minulla on suomalaisten ylläpitämien hotellien yhteystietoja, joita annan mielelläni eteenpäin. Eli jos suunnittelet lähteväsi Penedoon - ota yhteyttä blogin kautta.

Loppuun vielä yksi pieni oivallus. Ananas ei kasvakkaan peltipurkissa vaan..

Seuraavan blogin kirjoitan taas Riossa lähellä joulua. Kerron joulustamme kaikkeamuutakuin valkoisessa ympäristössä ;)

Mukavaa joulun odotusta!

Marjut