Jännä kun ei etukäteen suunnittele oikeastaan mitään - ne mielenkiintoiset paikat vain tupsahtavat eteen.
Löysimme Evitalle omistetun muistopatsaan keskeltä puistoa.
Koska oli kaunis lauantaipäivä - perheet olivat sankoin joukoin ulkosalla tapaamassa toisiaan ja nauttimassa aurinkoisesta vapaapäivästä. Vastaan tuli hauskoja asioita.
Tapsa oli aikaisemmin maininnut, että olisi mukava piipahtaa Buenos Airesin Hard Rock Café:ssa. Ja kuinka ollakkaan - sehän sitten tupsahti seuraavana eteemme. Kun ylitimme tietä sinne päästäksemme - ja olimme kävelleet puoleen väliin autotietä - yht'äkkiä molemmista suunnista alkoi tunkea autoja ja meille ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin tasapainotella keskiviivalla. Hyvin ne autot kuitenkin väistelivät ja pääsimme lopulta ylikin.
Hard Rock Café:ssa rock soi ja ilmastointi takasi mukavan viileyden. Koska hiusrajani oli vaihteeksi hatun puutteen takia kärähtänyt - ostimme minulle asiaan kuuluvan lippiksen. Oikeanpuoleinen kitara on kuulunut Eric Claptonille.
Ja tietenkin oli juotava MansikkaMargaritat - niin kylmät, että nielukin jäätyi ja kieli meni aivan turraksi.
Kun sitten vihdoin raahauduimme hotellille - otimme vain yhdet oluet. Hah - Tapsa oli maksaessaan ihmetellyt itsekseen, että onpa kalliita oluita. Kunnes selvisi, että pullossa oli juomaa peräti litran verran.
Sunnuntaina oli paitsi lähtöpäivä takaisin Rioon - myös lähes kokonainen päivä jatkaa seikkailua suurkaupungissa. Olimme päättäneet mennä satamaan syömään Argentiinan kuuluisat sisäfilepihvit. Jo matkalla nuuskuttelimme hyviä ruuan tuoksuja. Anteeksi parahin eläin, mutta kun maistut loistavalta.
Kävelykatua astellessamme kuulimme jostakin iloista musiikkia ja törmäsimme PUOLALAISEEN kansantanssiryhmään. Alue oli täynnä puolalaisia matkamuistoja, syötävää ja ihmisiä. Minähän olen lapsena asunut Puolassa kaksi vuotta. En suostunut heitä kuitenkaan kuvaamaan, sillä halusin kuvia Argentiinasta.
Jatkoimme siis matkaa kohti satamaa ja huomiomme kiinnitti mielenkiintoisesti vaaleanpunainen, valtava palatsi. Olimme saapuneet Casa Rosadaan, joka on Argentiinan presidentin ja hallituksen työskentelypaikka. Näinollen tuttu paikka myös Evitalle ja Juanille. Tänä päivänä sieltä löytyy myös Argentiinan presidenttejä esittelevä museo, jonka jonossa me sitten seistiin. Turvatarkastuksen jälkeen pääsimme ihailemaan historiallista rakennusta. Olin aivan hullaantunut fiilikseen.
Olisin viihtynyt rakennuksessa pidempäänkin, mutta nälkä kurni mahassa ja kellokin raksutti kovaa vauhtia eteenpäin. Olimme jo aika lähellä satamaa ja meren pystyi haistamaan. Täälläpäin maailmaa meri tosiaan välillä haisee - varsinkin Riossa.
Satama aukesi eteemme upeana mahtavine taloineen ja ravintoloineen. Kaksi yötä on aika vähän käytettäväksi Argentiinassa, mutta riittävästi saadakseen fiiliksen - tänne pitää tulla uudestaan.
Valitsimme sataman ravintoloista yhden ja paikka osoittautuikin loistovalinnaksi. Pihvi oli valtava ja siihen tarkoitettu veitsi nauratti meitä. Kunnon tappovehje! Paikalla oli erityinen viiniasiantuntija, jonka neuvosta Tapsa valitsi loistavan viinin. Älyttömän hyvä liha ja harmitti aivan kauheasti, että kumpikaan meistä ei jaksanut syödä pihviä loppuun - snif!
Vatsat täpötäynnä lähdimme hotellille pakkaamaan ja sulattelemaan ruokaa ja kokemuksia.
Argentiina oli täynnä elämyksiä, lämpöä, iloa, väriä, tuoksuja........ ja vastakohtana suunnaton köyhyys. Jopa niin suunnaton, että sitä ei meinaa käsittää. Hotellihuoneestamme oli suoraan näkymä alla olevaan puistoon ja jo ensimmäisenä iltana näimme millaista on olla koditon ja kurja. Puiston penkkien välissä oli likainen patja ja muutama muovikassi, jotka sisälsivät kahden nuoren miehen koko elämän.
Lauantai-iltana toinen kavereista oli jo hyvissä ajoin nukkumassa ja minun pyynnöstäni menimme viereiseen pizzeriaan ja tilasimme pitsan. Tapsa meni puistoon vähän edeltä ja minä tulin pitsan kanssa perässä. Otin kaveria olkapäästä kiinni ja hellästi ravistin hänet hereille. Laitoin pitsan vatsan päälle - hymyilin ja lähdin. Huoneen ikkunasta näimme, että hän söi nälkäänsä heti muutaman palan ja säästi loput kaverille ja aamuksi. Kuvissa näkyy valkoinen pitsalaatikko.
Olin kerännyt muovikassiin tavaroita, joita emme voineet ottaa mukaan lentokoneeseen ja lisättiin kassiin vielä vähän rahaa. Kaverit olivat jossakin muualla, mutta kävin laittamassa muovikassin patjan väliin ja näimme kuinka lähellä ollut koditon kävi sen hakemassa heti kun olin lähtenyt paikalta. Kirjoitin mukaan lapun <3 Marjut ja Tapio from Finland.
Haluan auttaa vielä enemmän - minulla on huimia suunnitelmia. Mieheni kylläkin toppuuttelee, mikä tietenkin on hyväkin asia. Minulla on vaan niin kova tarve auttaa ja antaa muillekkin, kun itse olen saanut niin paljon.
Itkettää, koska Evitan hyvistä aikeista huolimatta - Argentiina on edelleen täynnä köyhiä ja apua tarvitaan paljon. Myös tietoa pitää jakaa eteenpäin, sillä on helpompi antaa kun inhimillisyyden ensin herättää.
Näihin kuviin ja tunnelmiin...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti