Esittelinkin jo aikaisemmin 1. Havaianasini ja koska niissä on korkeampi pohja, olen ottanut ne ulkokäyttöön. Ensi kerralla otan Suomesta mukaani omat, mukavat sandaalini - sillä sain jo kahden ensimmäisen päivän aikana mukavat vesirakkulat molempiin jalkoihin. Täällähän naiset ja miehet kävelevät pääasiassa juuri Havaianaseilla ikään ja kokoon katsomatta. Kaipaan myös Compeed-tekoihoa. Täältä en ole niitä löytänyt mistään kaupasta. Asunnoissa kävellään myös kengät jalassa ja sisäkäyttöön ostin toiset jalkineet.
Ihana mieheni halusi ostaa minulle parhaat mahdolliset juoksukengät ja nyt on kevyt askeltaa uusilla lenkkareilla pitkin Rion rosoisia katuja. Kadut on tehty pienen pienistä kivipaloista ja niitä korjataan koko ajan. Näyttää hassulta, kun iso mies nyhertää pienten kivimurusten kanssa.
Copacapanan rantakadun myyjiltä tarttui mukaan hauska laukku, jota käytänkin pääasiassa tällä hetkellä. Siihen mahtuu juuri tarvittava eli vähän rahaa, passikopio, asunnon avain ja joskus puhelin. Laukku on tehty kokonaan vetoketjusta ja sen pystyy purkamaan suikaleiksi lukuunottamatta pientä sisätaskua. Kaikkea ne keksii..
Tykkään kädentaidoista ja mielelläni tuen paikallisia ostamalla heidän tuotteitaan. Iltakävelyllä kävelimme rantakadulla ja mielenkiintoni herätti nuori poika, joka maalasi hämärässä jotakin. Pysähdyimme katsomaan ja kaveri oli leikannut Coca Cola tölkin pohjan irti ja maalasi upeita Rion maisemia pohjaan. Ostin heti kaksi ja jatkossa varmaankin lisää. Pohjan toiselle puolelle on liimattu magneetti, joten koristeet pystyy laittamaan vaikka jääkaapin oveen. Tämä on kierrätystä parhaimmillaan.
Viikonloppuna lähdemme käymään katsomassa "pakollisia" nähtävyyksiä. Laittelen niistä kuvia ensi viikolla. Nyt pitää lähteä hyvästelemään ainoa naispuoleinen ystäväni, joka on lähdössä lomalle Suomeen. Ihanaa viikonloppua lukijoilleni!
Heh! Kivalta vaikuttaa tuo elämä siellä!Ihastuin tohon laukun ideaan,mahtava ja väri on tosi hyvä.
VastaaPoistaJa arvaapa..edistyn todella kovaa vauhtia..löysin tämän blogin tosi nopeasti. Hyvä minä!
Voikeepa hyvin te molemmat! t:Eija
Hyvä Emppu! Minä pidin kanssa kovasti laukun väristä. Joudun todennäköisesti ostamaan niitä lisää..
VastaaPoista