Perillä

Täällä ollaan ja vihdoinkin sain koneenkin toimimaan tai siis Tapsa sai.

Ensimmäinen  koneemme kohti Pariisia lähti sunnuntaina klo 19.30 ja laukkuni oli vihdoinkin pakattu klo 15. En tiedä oliko se jotakin psykologista viivästystekniikkaa, kun en aikaisemmin saanut tavaroita pakattua. Kujan päässä odotti naapurijoukko varmistamassa, että varmasti lähdemme. Meinasi siinä alkaa herkistymään, kun halasimme ja he jäivät vilkuttamaan meille. Ihania naapureita!

Pariisin kone oli heti alkuunsa vähän myöhässä ja sehän tiesi huonoa jatkolentoa ajatellen, kun siirtymäaika oli vain pari tuntia. Onneksi kapteeni kiri aikataulua ja loppujen lopuksi olimmekin etuajassa Charles De Gaullen kentällä. Lentoemot ja stuertit olivat vähän iäkkäämmän puoleisia, mutta saimme hyvää palvelua. Pyöreäposkinen ja hymyhuulinen stuertti tokaisi Tapsalle, kun hän yritti tilata meille viiniä, että "HÄNELLE ei anneta viinaa eikä rahaa!"

Tapsa oli huomannut, että meidät oli sijoitettu istumaan eri riveille ja ensimmäinen tehtävä olikin yrittää saada meidät vierekkäin. Kävelimme kohti palvelutiskiä, mutta meidät nappasi jo portilla mukava hra Ranska ja alkoi hoitamaan asiaa. Kone oli kuulemma täynnä, mutta yläkerrasta saisi 70,- lisämaksua vastaan vielä vierekkäiset paikat. No, nehän tietty otimme. Meitä jäi vain pohdituttamaan, että oliko lisämaksu oikeasti 70,-/hlö vai 700,-/hlö. Se selviää aikoinaan luottokorttilaskusta.

Rion koneessa oli törkeän kuuma. Meinattiin tukehtua, kun puhallusta ei uskaltanut pitää suoraan kohti. Brassinuori istui vieressä ja hänellä oli tajuutteko TOPPATAKKI päällä ja me oltiin sulaa istualleen. Jokaisella oli oma henkilökohtainen tv-ruutu, josta pystyi valitsemaan monien elokuvien ja sarjojen joukosta mieleisensä. Ruoka- ja juomatarjoilukin pelasi hienosti ;)
En tiedä oliko alakerrassa yhtä hyvä palvelu ja valikoima, mutta me saimme valita pääruokalajinkin listasta.

Rion kentällä oli pieni härdelli, koska poliisiviranomaiset olivat lakossa. Paikallisille oli kuusi passintarkastuspistettä ja muille vain kaksi. Tapsaa jännitti pääseekö enää maahan kolmatta kertaa turistina ja laittoi minut ensin tiskille. Työlupa on tuloillaan, mutta täällä kaikki kestää...
Loppujen lopuksi ei ollut mitään ongelmaa ja keltaisella taksilla huruuteltiin reilun puolen tunnin matka "kotiin". Kuski oli nuori ja leikki jotakin Räikköstä. Uskomatonta, miten autot tunkevat pieneenkin tyhjään rakoon ja puikkelehtivat käsittämättömän taidokkaasti toistensa lomitse ilman osumia. Täytyy tunnustaa, että minua vähän pelotti.

Asunto on paljon kivempi kuin luulin. Olin päättänyt uskotella itselleni, että tämä on aivan kauhea ja kaikki olikin positiivisempaa kuin oletin. Tässä muutamia kuvia..

Hetken hengähdyksen jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Väsytti melkoisesti, koska koneessa ei pystynyt kuumuuden takia nukkumaan kuin pari tuntia. Ihmisiä, kauppoja, autoja, meteliä - aivan normaalin suurkaupungin aamumeininkiä. Yleisin jalkine täällä on Havaianasit ja koska minulla oli mukana vain kävelykengät - ensimmäinen ostoksemme oli siis sellaiset.

Sitten iski nälkä - heh ja kävimme syömässä kunnon aterian ihan niinkuin aamupalaksi. Löysimme kaupan vierestä kivan "kilopaikan" eli ravintolan, jossa saat ottaa lautaselle mitä haluat runsaasta valikoimasta ja lopulta lautanen punnitaan ja maksu menee painon mukaan. Siellä oli kaikenlaista ihanaa: salaatteja, pastoja, erilaisia lihoja jne. ja minä sitten vähän innostuin. Vähän hävetti kun vaaka näytti, että olin ottanut tasan puolet enemmän lautaselle ruokaa kuin mieheni. Ja vielä enemmän hävettää tunnustaa, että söin kaiken ;o)

 Minun annokseni painoi 730 g ja Tapsan 365 g.

Lopuksi sulattelemaan ruokaa Ipaneman rannalle. Eikä tunnu vieläkään miltään tai tuntuu siltä, että olen viikon/kahden lomalla ja sitten palaan koti-Suomeen. Onneksi Skype ja yhteydet toimivat, että saan olla yhteyksissä rakkaimpieni kanssa.

Tässäpä alkuun pureksittavaa.

Tchau!