Ahdistaa..

Yritän pidätellä niitä, mutta ne tunkevat esille väkisin. Kurkussa on iso pala ja lämpimät kyyneleet virtaavat poskille. Olen juuri halannut tytärtäni ja saattanut hänet lentokentälle. Hoen päässäni "ainoa kestävä perintö on juuret ja siivet!" ja koska juuret ovat jo syvällä Suomen maaperässä - on aika antaa siivet ja päästää matkaan.

Poikani hyvästelin samaiselle kentälle kaksi päivää sitten ja vielä kerran teroitin häntä muistamaan kaikkea jo oppimaansa. He ovat niin rakkaita - ja taas itkettää. Minulla on ollut suuri onni saada juuri heidät lapsikseni <3.

Melkoinen perhe minulla, kun viikon sisällä yksi lähti Italiaan, toinen Bulgariaan ja minä sekä hän kohta kohti Brasiliaa. Meidän lähtöön on aikaa viisi päivää. Huh - siis oikeasti 5 päivää.

Eilen ostettiin yksi matkalaukku lisää, että kaikki tarvittava mahtuu mukaan. Minulle olisi kelvannut halvempikin malli, mutta Tapsan perustelut päihittivät luontaisen säästäväisyyteni ja nyt meillä on viimeisintä tekniikkaa edustava punainen (minulle tärkein seikka) matkalaukku, jonka pitäisi kestää kovakouraistakin käsittelyä.

Mitään en ole vielä pakannut ja olen jotenkin sysännyt lähdön takaraivoon ja syvälle sinne. Kaikki kyselevät, että jännittääkö lähtö - mutta kai se jännitys tulee sitten vasta lähtöpäivänä.