Mölytoosia kaikki!!!!!!!!

Onko näiden paikallisten tyyppien ihan pakko koko ikisen ajan huutaa, kilkattaa, porata, soittaa torvea, piipata, hakata, rääkyä, sahata ja muutenkin metelöidä?????

Tulen hulluksi, kun herään meteliin ja nukahdan meteliin ja siinä välissä kuuntelen meteliä. Meidän naapurihuoneistossa on nyt tehty kolmatta viikkoa remonttia ja siellä on kaadettu seiniä, hakattu laattoja irti ja mitähän kaikkea muuta. Työmiehet huutavat toisilleen kurkku suorana meidän oven takana.

Kun pidän parvekkeen ovea auki - sieltä kuuluu asfalttimiesten pauke ja jytinä - myös öisin. Kaatoivat monta tuntia yhtä puuta talon edestä ja oli pakko lähteä karkuun, kun sekä sisältä että ulkoa hakkasivat ja sahasivat. Aivan kaistapäistä sakkia. Työ mikä meillä Suomessa tehtäisiin tunnissa yhden miehen toimesta, vaatii täällä tusinan ja kestää pari päivää.

No nyt sain vähän purettua patoutumia - kiitos kun kuuntelit.

Jotta tämä postaus ei olisi aivan tylsän kuiva valitusvirsi, laitan lisäksi maisemakuvia.

Yläkuvassa minä olen rullaluistelemassa ja alakuvassa näkyy Leblonin kävely/pyörätien kääntöpaikka.

Puistoissa on paljon erilaisia telineitä ja jumppahärveleitä, joissa voi venytellä ja kuntoilla. Mustapaitaisen naisen takamuksessa näkyy sitten housunlenkki eikä se, mitä jotkut viisastelijat kuitenkin luulevat. Ajattelin heti torpedoida tuhmat ajatukset. Taulussa näkyy venyttelyohjeita.

Ipaneman rantaa illan hämyvalaistuksessa ja taustalla näkyy "Kaksoisveljekset".

Paikalliset istuttavat orkideoita puihin ja ne elävät symbioosissa toistensa kanssa.

Menen mielummin kävelemään tai juoksemaan laguunin ympäri kuin rannalle. Ympärysmittaa laguunille tulee n. 7 km ja se on juuri sopiva matka urheilulle. Vähän väliä kylläkin joutuu pysähtymään joko juomaan tai ihailemaan upeita maisemia. Laguuni on varsinkin viikonloppuisin perheiden kansoittama ulkoilupaikka, jota voi myös kiertää pyörällä. Vuokraavatpa hauskoja nelipyöriäkin, joihin mahtuu koko perhe kerralla - vanhemmat takana polkemassa ja pienemmät lapset edessä nauttimassa.

Tapsalla alkaa olla parturin tilaus lähellä otsatukasta päätellen ;)

Minä luonnonvoimien armoilla. Täällä on ihan outoja puita ja kasveja.

Dona de Casa lähtee nyt pelaamaan miehensä kanssa pingistä ja nauttimaan illasta. Heippa!



Cristo

Viime lauantaina arvoimme kahden "pakkonähdä"-nähtävyyden välillä ja päätimme ensin käydä tervehtimässä Cristoa. Siitä toisesta kohteesta myöhemmin.

Christohan on valtava patsas, jota ei voi välttyä näkemästä Rion kaduilta tai rannoilta. Jeesus-patsas on Rion ja koko Brasilian symboli. Se on 38 m korkea, 700 tonnia painava ja sen uloimmat kerrokset on tehty ruotsalaisesta (!!!!) vuolukivestä. Kaveri pääsi v. 2007 nykyajan "seitsemän ihmeen"-listalle. Ja vaikuttava hän onkin.

Nappasimme asuntomme edestä taksin ja hurautimme vuoren juurelle. Taksikuski neuvoi ottamaan tila-auton, koska junamatka ylös odotuksineen kestää kaksi tuntia. Tila-auton kuljettaja ajeli hurjaa vauhtia vuoren rinnettä ylös ja hiljensi sen verran mielenkiintoisissa paikoissa, että ehdimme ne juuri ja juuri näkemään. Aikaisemmin vuoren rinnettä pääsi ylös ratikan tapaisella, mutta v. 2011 tapahtui onnettomuus raitiovaunun jarrujen pettäessä ja kuskin mukaan kuusi turistia kuoli. Näimme onnettomuuspaikankin ja ajattelin kauhulla mitä vauhtia raitiovaunu on tullut ilman jarruja vuoren rinnettä alas - ihmisparat!

Kun lopulta saavuimme lippuluukun kohdalle ja olimme jonottaneet liput - jouduimme menemään vielä yhteen tila-autoon, jolla pääsimme aivan Criston jalkojen juureen. Loppumatkan kävelimme karseassa kuumuudessa ja hiki valui pitkin selkää. Tapsa ehti miettiä miten ihmeessä vanhukset ja rullatuolilla liikkuvat pääsevät perille, kun huomasimme patsaan toiselta puolelta johtavan rullaportaat suoraan ylös. Heh, no hikihän on vain hyvästä. Patsaalle muuten pääsevät ilmaiseksi tarpeeksi nuoret ja tarpeeksi vanhat. En nyt sitten enää muistakkaan ikärajoja - sorry!

Ja siinä hän oli..

... lisäksi satoja ihmisiä lukuisista eri maista ihmettelemässä patsasta.

Maisemat olivat henkeäsalpaavat. Patsaan juurella on pieni kappeli, jossa kastetaan lapsia ja vihitään hääpareja. Aika ikimuistoinen vihkimispaikka!

Pieniä matkamuistomyymälöitä löytyy tietenkin myös ja sieltä voi ostaa vaikkapa oman Kristus-patsaan tuliaisina kotiin.

Alimmassa kuvassa yritän kuvata ristiinnaulitsemisjälkiä kämmenessä, sillä nekin on ikuistettu patsaaseen.

Päivä oli tosi hieno ja kuuma. Myös jano oli kova, mutta kuinka ollakkaan meidän käteiset menivät matkoihin ja pääsylippuihin eikä ravintolassa sitten käynytkään luottokortti. Oltiin siis kuivin suin. Ja kun tietää, ettei saa juomaa heti kun haluaa - mielikuvitus alkaa luomaan vaahtoa suuhun ja pakokauhun janokuolemasta. Minun mielikuvitukseni siis. No jäin henkiin...

Tapsa taustanaan "Twin brothers hill". Tapsallahan on kaksoisveli Tipa. Terkkuja Tipalle!

Katseltuamme ja fiilisteltyämme tarpeeksi, palasimme alaspäin tila-autoilla. Yrittivät sitten huijata ottamaan kaksi kertaa kalliimpaa taksia kuin tullessa ns. fixed prize, mutta sanoimme kohteliaasti, että "Não obrigada/o" ja kävelimme tien yli normaalihintaiseen taksiin.

Reissuun kannattaa varata aikaa ainakin sen kolme tuntia. Yleensäkkin täällä on järkevintä unohtaa kello kokonaan ja mennä "fiilispohjalla". Kun brasilialainen lupaa tulla siivoamaan huomenna klo 12 - todennäköisesti hän tulee kolmen päivän sisällä "johonkin aikaan".

Haleja Suomeen..

Tullut vähän shoppailtua

Esittelinkin jo aikaisemmin 1. Havaianasini ja koska niissä on korkeampi pohja, olen ottanut ne ulkokäyttöön. Ensi kerralla otan Suomesta mukaani omat, mukavat sandaalini - sillä sain jo kahden ensimmäisen päivän aikana mukavat vesirakkulat molempiin jalkoihin. Täällähän naiset ja miehet kävelevät pääasiassa juuri Havaianaseilla ikään ja kokoon katsomatta. Kaipaan myös Compeed-tekoihoa. Täältä en ole niitä löytänyt mistään kaupasta. Asunnoissa kävellään myös kengät jalassa ja sisäkäyttöön ostin toiset jalkineet.

Ihana mieheni halusi ostaa minulle parhaat mahdolliset juoksukengät ja nyt on kevyt askeltaa uusilla lenkkareilla pitkin Rion rosoisia katuja. Kadut on tehty pienen pienistä kivipaloista ja niitä korjataan koko ajan. Näyttää hassulta, kun iso mies nyhertää pienten kivimurusten kanssa.

Copacapanan rantakadun myyjiltä tarttui mukaan hauska laukku, jota käytänkin pääasiassa tällä hetkellä. Siihen mahtuu juuri tarvittava eli vähän rahaa, passikopio, asunnon avain ja joskus puhelin. Laukku on tehty kokonaan vetoketjusta ja sen pystyy purkamaan suikaleiksi lukuunottamatta pientä sisätaskua. Kaikkea ne keksii..

Tykkään kädentaidoista ja mielelläni tuen paikallisia ostamalla heidän tuotteitaan. Iltakävelyllä kävelimme rantakadulla ja mielenkiintoni herätti nuori poika, joka maalasi hämärässä jotakin. Pysähdyimme katsomaan ja kaveri oli leikannut Coca Cola tölkin pohjan irti ja maalasi upeita Rion maisemia pohjaan. Ostin heti kaksi ja jatkossa varmaankin lisää. Pohjan toiselle puolelle on liimattu magneetti, joten koristeet pystyy laittamaan vaikka jääkaapin oveen. Tämä on kierrätystä parhaimmillaan.

Viikonloppuna lähdemme käymään katsomassa "pakollisia" nähtävyyksiä. Laittelen niistä kuvia ensi viikolla. Nyt pitää lähteä hyvästelemään ainoa naispuoleinen ystäväni, joka on lähdössä lomalle Suomeen. Ihanaa viikonloppua lukijoilleni!

Bom dia!

Olen ollut täällä nyt 1,5 viikkoa ja sopeutuminen on alkanut. Ihmisen mieli on jännä. Sitä vain sopeutuu uusiin olosuhteisiin, kun on pakko. Kun kotona kaiken pitää olla tiptop, täällä ei niinkään ole väliä.

Astiat pitää tosin tiskata käsin heti, sillä muuten alkaa kuhista pieniä elukoita pöydillä. Alla olevassa kuvassa olevia kavereita löytyy sekä keittiön laatikoista että lattialta. Tosin olen jynssännyt laatikot ja kaapit sen verran hyvin, että niistä ei kyllä löydy enää muuta kuin astioita. Järkyttävän likaista - suorastaan saastaista täällä oli edellisten vuokralaisten jäljiltä. Tapsa oli siivonnut jo valmiiksi ison osan asunnosta ja minä jatkan mitä vielä on siivoamatta.

Pakko kertoa ensimmäisestä kahvin keitostani. Toin mukanani Suomesta pahimpaan kahvijanoon Juhla Mokka paketin ja parin päivän jälkeen alkoi tehdä mieli Suomikahvia. Löysin pöydältä kahvinkeittimen ja käytin puoli tuntia sen puhdistamiseen. Kun jo melkein tunsin kahvin maun suussani - huomasin, että keittimestä puuttui jotakin olennaista eli kahvipannu. Prkl!

Samana iltana vuokraemäntä tohotti sisään ja toi taas lisää kukkia ja suklaata ja... uuden kahvinkeittimen. Elisabeth kertoi rikkoneensa viikolla kahvipannun ja ostaneensa siksi uuden keittimen. No, tässä kappaleessa pannu on metallinen, joten se ei helpolla mene rikki.

Seuraavana aamuna ajattelin keittää itselleni vihdoinkin aamukahvit ja koska keitin oli uusi laitoin purut sisään ja pannun alle ja painoin virtanappulan päälle. Mukava porina alkoi kuulumaan ja ihana kahvin tuoksu tupsahti suodattimesta. Kunnes aloin ihmettelemään, että pannuun ei tipu mitään. Pannusta puuttui kansi ja koska sitä ei ollut - tippalukko ei toiminut vaan vesi jäi lillumaan suodattimeen. Minut erottaa apinasta lusikka. Painoin lusikalla tippalukkoa ja pitkän äheltämisen jälkeen sain vihdoin kupillisen kahvia. Miten maistuikin niin hyvältä!

 

Vessatesti

Tämän postauksen päätin julkaista ilman valokuvia ja teksti ei sovi herkkävatsaisille.

Kaikki sukulaiset, ystävät ja tuttavat, jotka ovat ilmoittaneet tulevansa meille kylään ovat pakotettuja sekä lukemaan tämän että tekemään testin.

Minä en itse tiennyt aikaisemmin, että Brasiliassa on niin kapeat viemäriputket, että pönttöön ei kertakaikkiaan saa laittaa wc-paperia. Useampikin turisti on tukkinut putket hotellissa asuessaan, kunnes on uskonut. Nyt kun asumme vuokra-asunnossa, joutuu tukkeuman itse avaamaankin.

Koska pönttö on ihastuttavasti muotoiltu - kykenet myös näkemään kaiken tuotoksesi kellumassa ja voit vaikka tarkastaa samalla, ettei ole tullut loiseläimiä matkan varrella mukaan tai muuten vain ihailla eri värisiä ja näköisiä jätöksiä.

Sitten siihen itse testiin. Voit valita vapaavalintaisesti päivän, jolloin haluat testin tehdä. Aina kun valitsemanasi päivänä käyt tarpeillasi - käärit (kukin omalla tyylillään) wc-paperin rullalle ja laitat roskiin. Kotonasi voit pitää päivän ajan erillistä "kakkapaperi"-roskista, niinkuin täälläpäin on tapana. Koska pyyhkimisen jälkeen on lähes automaattista, että käsi tipauttaa paperin pyttyyn - joudut skarppaamaan ja treenaamaan asiaa useaan otteeseen. Jos yksikin paperinpala tipahtaa pönttöön - joudut uusimaan testin niin kauan, kunnes onnistut pitämään pöntön paperipuhtaana koko päivän.

Onnea yrityksille!

Sen jälkeen olet valmis tulemaan Rioon.

Anteeksi aihe, mutta kun se on niin kovin ajankohtainen tällä hetkellä - heh!

Perillä

Täällä ollaan ja vihdoinkin sain koneenkin toimimaan tai siis Tapsa sai.

Ensimmäinen  koneemme kohti Pariisia lähti sunnuntaina klo 19.30 ja laukkuni oli vihdoinkin pakattu klo 15. En tiedä oliko se jotakin psykologista viivästystekniikkaa, kun en aikaisemmin saanut tavaroita pakattua. Kujan päässä odotti naapurijoukko varmistamassa, että varmasti lähdemme. Meinasi siinä alkaa herkistymään, kun halasimme ja he jäivät vilkuttamaan meille. Ihania naapureita!

Pariisin kone oli heti alkuunsa vähän myöhässä ja sehän tiesi huonoa jatkolentoa ajatellen, kun siirtymäaika oli vain pari tuntia. Onneksi kapteeni kiri aikataulua ja loppujen lopuksi olimmekin etuajassa Charles De Gaullen kentällä. Lentoemot ja stuertit olivat vähän iäkkäämmän puoleisia, mutta saimme hyvää palvelua. Pyöreäposkinen ja hymyhuulinen stuertti tokaisi Tapsalle, kun hän yritti tilata meille viiniä, että "HÄNELLE ei anneta viinaa eikä rahaa!"

Tapsa oli huomannut, että meidät oli sijoitettu istumaan eri riveille ja ensimmäinen tehtävä olikin yrittää saada meidät vierekkäin. Kävelimme kohti palvelutiskiä, mutta meidät nappasi jo portilla mukava hra Ranska ja alkoi hoitamaan asiaa. Kone oli kuulemma täynnä, mutta yläkerrasta saisi 70,- lisämaksua vastaan vielä vierekkäiset paikat. No, nehän tietty otimme. Meitä jäi vain pohdituttamaan, että oliko lisämaksu oikeasti 70,-/hlö vai 700,-/hlö. Se selviää aikoinaan luottokorttilaskusta.

Rion koneessa oli törkeän kuuma. Meinattiin tukehtua, kun puhallusta ei uskaltanut pitää suoraan kohti. Brassinuori istui vieressä ja hänellä oli tajuutteko TOPPATAKKI päällä ja me oltiin sulaa istualleen. Jokaisella oli oma henkilökohtainen tv-ruutu, josta pystyi valitsemaan monien elokuvien ja sarjojen joukosta mieleisensä. Ruoka- ja juomatarjoilukin pelasi hienosti ;)
En tiedä oliko alakerrassa yhtä hyvä palvelu ja valikoima, mutta me saimme valita pääruokalajinkin listasta.

Rion kentällä oli pieni härdelli, koska poliisiviranomaiset olivat lakossa. Paikallisille oli kuusi passintarkastuspistettä ja muille vain kaksi. Tapsaa jännitti pääseekö enää maahan kolmatta kertaa turistina ja laittoi minut ensin tiskille. Työlupa on tuloillaan, mutta täällä kaikki kestää...
Loppujen lopuksi ei ollut mitään ongelmaa ja keltaisella taksilla huruuteltiin reilun puolen tunnin matka "kotiin". Kuski oli nuori ja leikki jotakin Räikköstä. Uskomatonta, miten autot tunkevat pieneenkin tyhjään rakoon ja puikkelehtivat käsittämättömän taidokkaasti toistensa lomitse ilman osumia. Täytyy tunnustaa, että minua vähän pelotti.

Asunto on paljon kivempi kuin luulin. Olin päättänyt uskotella itselleni, että tämä on aivan kauhea ja kaikki olikin positiivisempaa kuin oletin. Tässä muutamia kuvia..

Hetken hengähdyksen jälkeen lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Väsytti melkoisesti, koska koneessa ei pystynyt kuumuuden takia nukkumaan kuin pari tuntia. Ihmisiä, kauppoja, autoja, meteliä - aivan normaalin suurkaupungin aamumeininkiä. Yleisin jalkine täällä on Havaianasit ja koska minulla oli mukana vain kävelykengät - ensimmäinen ostoksemme oli siis sellaiset.

Sitten iski nälkä - heh ja kävimme syömässä kunnon aterian ihan niinkuin aamupalaksi. Löysimme kaupan vierestä kivan "kilopaikan" eli ravintolan, jossa saat ottaa lautaselle mitä haluat runsaasta valikoimasta ja lopulta lautanen punnitaan ja maksu menee painon mukaan. Siellä oli kaikenlaista ihanaa: salaatteja, pastoja, erilaisia lihoja jne. ja minä sitten vähän innostuin. Vähän hävetti kun vaaka näytti, että olin ottanut tasan puolet enemmän lautaselle ruokaa kuin mieheni. Ja vielä enemmän hävettää tunnustaa, että söin kaiken ;o)

 Minun annokseni painoi 730 g ja Tapsan 365 g.

Lopuksi sulattelemaan ruokaa Ipaneman rannalle. Eikä tunnu vieläkään miltään tai tuntuu siltä, että olen viikon/kahden lomalla ja sitten palaan koti-Suomeen. Onneksi Skype ja yhteydet toimivat, että saan olla yhteyksissä rakkaimpieni kanssa.

Tässäpä alkuun pureksittavaa.

Tchau!

Ahdistaa..

Yritän pidätellä niitä, mutta ne tunkevat esille väkisin. Kurkussa on iso pala ja lämpimät kyyneleet virtaavat poskille. Olen juuri halannut tytärtäni ja saattanut hänet lentokentälle. Hoen päässäni "ainoa kestävä perintö on juuret ja siivet!" ja koska juuret ovat jo syvällä Suomen maaperässä - on aika antaa siivet ja päästää matkaan.

Poikani hyvästelin samaiselle kentälle kaksi päivää sitten ja vielä kerran teroitin häntä muistamaan kaikkea jo oppimaansa. He ovat niin rakkaita - ja taas itkettää. Minulla on ollut suuri onni saada juuri heidät lapsikseni <3.

Melkoinen perhe minulla, kun viikon sisällä yksi lähti Italiaan, toinen Bulgariaan ja minä sekä hän kohta kohti Brasiliaa. Meidän lähtöön on aikaa viisi päivää. Huh - siis oikeasti 5 päivää.

Eilen ostettiin yksi matkalaukku lisää, että kaikki tarvittava mahtuu mukaan. Minulle olisi kelvannut halvempikin malli, mutta Tapsan perustelut päihittivät luontaisen säästäväisyyteni ja nyt meillä on viimeisintä tekniikkaa edustava punainen (minulle tärkein seikka) matkalaukku, jonka pitäisi kestää kovakouraistakin käsittelyä.

Mitään en ole vielä pakannut ja olen jotenkin sysännyt lähdön takaraivoon ja syvälle sinne. Kaikki kyselevät, että jännittääkö lähtö - mutta kai se jännitys tulee sitten vasta lähtöpäivänä.