Näin lausahti eräs brasilialainen, fiksu nainen. Sama nainen saa palkkaa 400 € / kk ja hän on oppinut englannin kielen televisiosta. Hänellä on mustat, käkkärähiukset ja iloinen nauru.
Koska olen ollut täällä jo puolitoista kuukautta, vastaan on tullut kaiken upeuden lisäksi myös niitä vähemmän kivoja asioita. Olen nähnyt ihmisten nukkuvan puistojen penkeillä, äidin kerjäävän ruokakaupan edessä pienen lapsen kanssa ja nähnyt myös kadulla nukkuvia sanomalehti peittonaan. Heillä on kaksi jalkaa ja kaksi kättä kuten minullakin. Heilläkin on välillä nälkä, itkettää ja paleltaa niinkuin minuakin. Miksi toiset saavat nukkua puhtaissa lakanoissa ja toiset joutuvat raapimaan ruokansa roskalaatikoista?
Olen syyllistänyt itseäni ja ajautunut pohtimaan tätä asiaa hyvin syvältä. Haluaisin vain kaikille hyvää ja edes peruselämisen tason. Tiedän, että jonkun mielestä ajattelen naiivisti - ihan sama. Ilman empatiaa ja ihmisten luontaista halua auttaa lähimmäisiään - olisimme petoja, jotka ajattelisivat vain "MINÄ MINÄ MINULLE".
Kaikki näkemäni kodittomat ovat olleet muuten miehiä - yhtään naista en ole nähnyt nukkumassa ulkona.
Olen myös ollut vaikuttunut favelan ihmisten yritteliäisyydestä, sillä he yrittävät kaikin mahdollisin keinoin ansaita kolikkonsa. Rannalla on valtavasti erilaisia myyjiä, jotka tekevät pienen tienestinsä myymällä itsetekemiä koruja, koristeita ja vaikka hieromalla. Olenkin jo aikaisemmin näyttänyt ostamani magneetit, joissa taiteilija on maalannut Cocistölkin pohjaan upeita maisemakuvia. Yhtenä iltana nuori poika oli keräämässä tavaroitaan kasaan ja hän oli taitellut upeita ruusuja bambun kuorisuikaleista. Ostin yhden ruusun ja kolibrin.
Copacabanan rantakatua kävellessäni ihastuin intiaaninaisen tekemiin koruihin ja ostin kivat kilpikonnakorvakorut. Myöhemmin kävin vielä ostamassa toisetkin korvakorut sekä kaulakorun. Intiaaninainen tekee koruja paikanpäällä ja hänen miehensä myy niitä. Pieni lapsi pyörii vanhempiensa jaloissa. Tuen mielelläni paikallista yritteliäisyyttä.
Joka päivä nuoret pojat koluavat rannan baarien roskikset läpi ja keräävät sieltä kaikki tölkit ja muovipullot. He lyttäävät ne milloin jalalla milloin kivellä pieneksi ja sullovat valtaviin mustiin jätesäkkeihin. Niistä he sitten saavat jonkun kolikon. Eräs paikallinen kehui, että heillä on Riossa erittäin korkea kierrätysprosentti 95 %. Minusta asia ei ole ollenkaan kehumisen väärti, jos siihen päästään roskiksia tonkimalla.
Eilen tultiin metrolla Tapsan työpaikalta Centrosta "kotiin" Ipanemalle ja aikeenamme oli käydä matkan varrella kaupassa. Päivällä ja vielä illallakin oli ollut kunnon ukkosmyrsky ja tiet olivat läpimärkiä. Kaupan vieressä silmäni osuivat omituiseen myttyyn. Kaksi mieshenkilöä nukkui toisiinsa nojaten märällä katukiveyksellä. Heillä ei ollut mitään peittoa eikä tyynyä. Vanhempi mies nojasi nuoremman pojan jalkoihin ja nuorempi kaupan seinään.
Sydämeni kutistui ja kastui. Kurkkuun tuli paha olo ja voimat vierivät viemäriin. En oikein pystynyt ostamaan kaupasta mitään ja mieheni veikin minut eri kautta kotiin etten enää nähnyt heitä. Kun olin päässyt asuntoomme - tein päätöksen. Olin päivällä pessyt valkoisia, isoja pyyhkeitä ja nappasin narulta kaksi puhdasta tuoksuvaa pyyhettä. Otin taskuun jonkun setelin ja kysyin mieheltäni - "Lähdetkö mukaan?"
Koska hän on mieheni - lähdimme yhdessä takaisin kaupalle. Kävin peittelemässä molemmat kaverit pyyhkeillä. Laitoin toiselle setelin käteen ja toiselle setelin reppuun. Sydämeni liikahti, kun vanhempi miehistä täysin unessa otti pyyhkeestä kiinni ja veti sen tiukemmin ympärilleen.
Tapsa seisoi tarkkailemassa tilannetta vähän kauempaa ja hän kertoi minulle myöhemmin, että viereisestä poliisiautosta oli kaksi poliisia ihmetellyt tilannetta kaula pitkänä. Oikein olivat kuulemma nousseet ylös katsomaan, mitä ihmettä oikein tapahtuu.
En ehkä auttanut heitä kuin hetkeksi, mutta minulle tuli siitä hyvä mieli ja rauha. Jos jokainen meistä auttaisi edes kahta lähimmäistä - saisimme maailmaa taas paljon paremmaksi.
Itse ajattelin hymy huulilla miten kaverit aamusta herätessään ihmettelevät - mistä ihmeestä he ovat saaneet pyyhkeet ja rahaa. <3
Tää on niin meidän Marjuttia! Sanoin jo lähtiessä, että muista et voi pelastaa kaikkia katulapsia. Toivottavasti miehet saivat setelit, ettei kukaan muu ehtinyt viedä niitä ensin, vaikka ne poliisit?
VastaaPoistaT: Pienin sisko
Olet pienin sisko niin oikeassa! Muistathan, kun Marjut jo puolassa "hempeili" ja teki yllätys paketin Polekille & Lolekille? Marjut: On ihailtavaa ja hienoa, että kannat huolta toisista ihmisistä, mutta muista olla varovainen, sillä SINÄ olet meille rakas!
VastaaPoistaT. Keskimmäinen sisko