Rion Kansallismuseo ja outoja karhuja

Viime viikolla minuun iski kulttuurinälkä. Ollaan kierrelty Rion museot - todella kaukaa siis tähän asti. Täällähän on montakin katsomisen arvoista museota. Keskusteltuani ystäväni Veran kanssa, päädyimme ehkä tärkeimpään museoon eli Kansallismuseoon, joka on erikoistunut taiteisiin ja kasvatukseen. Pienen marmatuksen jälkeen myös armas mieheni lähti mukaan sivistymään. Marmatuksen syynä oli ulkona oleva upean aurinkoinen ilma. Hän ei olisi halunnut lähteä sisätiloihin ollenkaan. Arkisin hän istuu kädet kohmeessa liian tehokkaasti ilmastoidussa toimistossa ja aina kun mahdollista, hän haluaa lämmittelemään aurinkoon.

Matka museoon meni rivakasti metrolla ja perillä meitä jo odottikin kulttuuria opiskellut, älykäs ystävämme. Eipä tarvittu mitään korvakuulokkeita, kun meillä oli elävä opas vieressä. Vera kertoi paljon sellaistakin, mitä ei muuten olisi ikinä tiedetty.

Kansallismuseo on avattu v. 1938 elokuussa, mutta sen historia juontaa paljon kauemmaksi aina Portugalin kuninkaalliseen perheeseen asti. Perheen saapuessa Rioon v. 1808, heillä oli mukanaan paljon taideteoksia, joista osa jäi maahan kuninkaallisen perheen palattua Eurooppaan. Siinä "siemenperunat" tuleville kokoelmille.

Minä aluksi vähän arastelin kameran kanssa. Mutta saatuamme luvan sen käyttämiseen (toki ilman salamavaloja) aloin ikuistamaan historiaa. Maalauksista löytyi ihastuttavia yksityiskohtia ja jokaisen esineen vieressä oli laatta, jossa kerrottiin tekijä sekä taustaa. Huoneet olivat korkeita ja yllätys kyllä, ihmisiä oli erittäin vähän. Saimme katsella aivan rauhassa oman tahdin mukaan ilman että joku huohotti niskaan koko ajan.

Tapsakin löysi välillä mieleisiään tauluja. Kummasti niiden malleilla oli aina rinnat paljaana.

Avai-taistelua kuvasi valtavan kokoinen taulu, joka peitti seinän lattiasta kattoon. Taulun on maalannut Pedro Américo. Hän aloitti taulun v. 1872 ja lopetti sen teon v. 1877.

Kolmoisliiton sota käytiin v. 1864-1870 Brasilian, Argentiinan ja Uruguayn muodostaman Kolmoisliiton sekä Paraguayn välillä. Paraguay koki sodassa murskatappion ja menetti yli puolet väestöstään ja noin kolmasosan alueistaan.

Taulusta löytyy mielenkiintoinen yksityiskohta, sillä taiteilija ikuisti itsensä maalaukseen. Hänen hatussaan on numero 33 eli hän on miekkakaverin oikealla puolella, hevosen hännän yläpuolella.

"Ensimmäinen Messu Brasiliassa"- taideteoksen maalasi Victor Meirelles v. 1861. Kristinuskoahan tuotiin Brasiliaan intiaaniväestön uskonnoksi pitkälti miekan avulla. Sivistyksen myötä levisivät myös uudet taudit ja tavat.

Vähän huonommat patsaat oli sijoitettu käytävien nurkkauksiin. Ei kai niissä mitään vikaa ollut, mutta ne olivat aivan liian nuoria ollakseen museokamaa. Vain jotain 50-vuotiaita - pöh!

Tässä taulussa kuvataan museon vieressä olevan kadun v. 1907 näkymää. Hieman on maisema muuttunut.

Minulla oli kaksi ehdotonta suosikkiteosta. Toinen oli alla oleva taulu. En tiedä miten minä siihen sain Criston eli Jeesus-patsaan näkymään. Yleensä en edes pidä tällaisista, modernin taiteen tauluista. Nyt me jotenkin vain puhuttiin samaa kieltä. Tämän huoneen vartija muuten oikein kätteli meidät, kun astuimme sisään. Vera epäili, että vartija kuuli meidän olevan "oikeita" turisteja ja halusi siksi toivottaa meidät tervetulleeksi. Herttainen setä!

Toinen aivan ihastuttava taidepläjäys oli keraaminen "maljakko". Siinä oli Beethovenin kuva, nuotteja, harmoniaa ja muitakin kivoja yksityiskohtia. Pöytä oli hieman kallellaan ja pelkäsin koko ajan, että Tapsa kaataa taideteoksen ja jää vankilaan loppu elämäkseen. Hän nimittäin oli juuri muutamaa minuuttia aikaisemmin tipauttanut neljä kuukautta vanhan puhelimensa kivilattialle ja sekin oli sitten historiaa sen jälkeen.

Alkoi tulla jano kaikesta kävelemisestä ja puhumisesta. Yllätyksenä kuulimme, että museossa ei ollutkaan minkäänlaista kahvilaa. Joten kierros jatkukoon..

Alla oleva pyhimys on yksi tärkeimmistä eli Pyhä Sebastianus. Hän eli legendan mukaan 200-300 luvun Roomassa. Hän oli kristitty keisarillisen henkivartioston upseeri, jonka Diocletianus määräsi surmattavaksi nuolilla. Hän selvisi teloituksesta hengissä ja hänen lähes leskensä Irene hoiti hänet taas terveeksi. Myöhemmin Sebastian kuitenkin nuijittiin hengiltä. Kaverilla oli kyllä tosi huono tuuri.

Kuvassa hänet on sidottu puuhun ja nuolia törröttää siellä täällä.

Opinpa taas itsekkin paljon uutta. Aikansa kun kiertelee ja katselee - tulee taideähky. Ja se janokin vain paheni. Aloimme tehdä lähtöä museosta ja suunnistimme kadun toisella puolella olevaan katuravintolaan. Loppuun vielä muutamia hyviä otoksia.

Minusta tuntuu, että lukijatkin haluavat pitää pienen taidepaussin ja vähän mutustella lukemaansa. Oudot karhut ilmestykööt seuraavaan blogiini.

Boa noite!
Marjut