21.1.2014

Koirien kohtelu Brasiliassa ja oodi Riolle

Kuten kaikki blogiani pidempään seuranneet tietävät - otimme vuosi sitten koiranpennun. Rio-poika tuli meille kuuden viikon ikäisenä rääpäleenä. Hänet ja veljensä Pluto löydettiin Rion kadulta ja ystävälliset ihmiset toimittivat pennut turvaan.

       

Koska Rio on sekarotuinen ja hänen taustastaan ei löytynyt ihmeemmin tietoja - meillä ei ollut käsitystä miten iso hänestä tulee tai mitä ominaisuuksia/rotuja hänessä on.

Minulla oli toiveena vain, että... hän pystyy juoksemaan kanssani pitkiä lenkkejä, hänellä on luonnetta ja hän toimii turvanani kaduilla. Mitäkö sain? No ihan ne kaikki <3

Sain suloisen vipeltäjän, joka rakastaa minua/meitä ehdoitta. Kun Rio juoksee täysillä, ihmiset jäävät ihmettelemään - mikä ihme se oli? Hän pystyy juoksemaan myös helposti n. kymmenen kilometrin lenkin. Hänessä täytyy olla vinttikoiraa.
                           
Hän ei pelkää mitään eikä ketään. Minä olen ainoa, jota hän tottelee. Hän on omapäinen viheltelijä ja haluaisi juosta aina vapaana kuin taivaan lintu. Selkeästi kääntyisin Rottweilerin puoleen. Häneltä löytyy myös naamasta Rottweilerin täplät, mutta mustina.



Ja linnuista puheenollen, hänessä täytyy olla metsästäjäkoiran verta. Näkisittepä hänen äänettömän hiipimisensä kohti puluraukkoja.



Hän turvaa selustani ja pitää vieraat ihmiset kaukana minusta. Jos joku tulee liian lähelle, alkaa raivokas murina. Siis myös saksanpaimenkoiraa.


                              
Ja viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä on hänen järisyttävän vahvat leukansa. Hän pystyy kiskomaan monta kertaa oman painonsa verran taakkaa paikasta toiseen ja kun hänellä on hampaissaan joku vetolelunsa, et sitä enää saa pois suusta. Hänestä löytyy siis varmaankin myös dobermannia.
                           
19.1.2014 tuli tasan vuosi täyteen siitä, kun kannoin pienen pennun kotiimme. Matkalla on ollut paljon kommelluksia ja ongelmia, jotka todennäköisesti myös tulevat jatkumaan. Mutta mitään en kadu. Olisin taatusti päässyt helpommalla ilman koiraa ja kotimme olisi edelleen aina siisti. Yötkin olisin nukkunut paremmin ja herännyt aamuisin myöhemmin. Mutta jos joutuisin valitsemaan - valitsisin edelleen Rion.




Kiitos Rion elämäni on mielenkiintoisempaa, turvallisempaa ja en ole koskaan yksinäinen. Kiitos Rion olemme saaneet paljon uskomattoman ihania, paikallisia ystäviä, joiden kanssa pääsemme mukaan paikalliseen elämään aivan eri lailla kuin turisteina. 

Rio Luis Ferreira eu amo você!

@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@@

Brasilia on vastakohtien maa monessa asiassa. Toisilla on kaikkea mitä ikinä haluavat, kun taas toisilla ei ole yhtään mitään. 

Saman vastakkaisasettelun voi helposti havaita eläinten kohtelussa. Kerron tässä kaksi äärimmäistä esimerkkiä koirien kohtelusta.

Riossa näkee harvoin irtokoiria. Täällä on todella paljon järjestöjä ja yksityisiä ihmisiä, jotka pyyteettömästi osallistuvat koirien pelastamisiin kaduilta. Toiset ihmiset vain jättävät ei-toivotut pennut ulos selviämään itsekseen ilman ruokaa tai juomaa. Jos pentuja ei pian löydetä - paahtavassa helteessä ne menehtyvät nopeasti. Valitettavasti koiria myös pahoinpidellään julmilla tavoilla. 

Seuraavat kuvat eivät sovi herkille ihmisille.


           

           

         

          

          



          

Miten kukaan inhimillinen olento voi tehdä jotain näin kamalaa?

Onneksi tulee jatkuvasti tietoa mm. Facebookin kautta onnellisista lopuista, joissa pahoinpidelty koira on pelastettu ja hoidettu kuntoon uuden, hyvän isäntäperheen ansiosta.

Yksi ahkerimmista ihmisistä, jonka tiedän toimivan eläinten hyväksi on nimeltään Andrea. Hän on eläinlääkäri ja omistanut elämänsä eläinten pelastamiseksi. Hänen kauttaan ovat sadat löytökoirat saaneet hyvän kodin ja paremman elämän. Niin myös meidän Rio. Andrea järjestää koko ajan uusia adoptiotapahtumia ja hoitaa ja organisoi asioita. Hän on väsymätön ja rakastaa eläimiä koko sielullaan. Luojalle kiitos Andrean kaltaisista ihmisistä! 

Andrea ei veloita koirista mitään, mutta hän haluaa tietää tarkalleen kenelle koirat menevät. Kun hänelle tarjoaa rahaa maksuksi tai tueksi - hän pyytää ostamaan isoja ruokasäkkejä koiria varten.

Jos joku haluaa tukea Andrean toimintaa - minulle voi laittaa suoraan viestiä marjut.laakso@aurinkolaakso.fi
Keräyksethän ovat ilman lupaa laittomia, mutta tukeahan voi aina antaa - henkistäkin ;)

Jos tarpeeksi moni haluaa auttaa - vien terveiset henkilökohtaisesti perille Andrealle ja teen siitä oman bloginsa.




Sitten on olemassa se toinen puoli eli koira on perheenjäsen ja häntä kohdellaan kuin kuninkaallista.  Hänelle puetaan kaikenlaisia vaatteita, koristeita ja hänet hemmotellaan lähes piloille. Jos rahaa on vähän - ostetaan mielummin koiralle kunnon ruokaa kuin itselle. Karnevaaleissa on ihan oma kulkueensa koirille, jossa koirat on puettu eri hahmoiksi ja ylpeät omistajat esittelevät heitä innokkaiden valokuvaajien kuvatessa vieressä.

Kerron koirakarnevaaleista enemmän maaliskuussa.

Meidät kutsuttiin ystäviemme Tatianan ja Marcuksen koiran Solin 1-vuotis syntymäpäiville. Juhlat järjestettiin koirapuistossa ja sinne oli kutsuttu lukuisia koiraystäviä omistajineen. Pöytä notkui herkkuja sekä ihmisille että eläimille. Läksiäislahjankin saimme mukanamme kotiin lähtiessä. 






Yläpuolella olevan joulukravatin Rio sai läksiäislahjaksi ystävänsä Solin synttäreiltä.

Yritetäänhän pitää huolta kaikista elollisista olennoista ja myös itsestämme siinä samalla. Kun tuntuu, että itsellä menee kaikki päin hemmettiä - aina löytyy joku, jolla menee vielä paljonkin huonommin.


Rio 1 vuotta 5.12.2013

Mistä haluatte minun kirjoittavan seuraavaksi?
Mitä olette aina halunneet tietää Brasiliasta ja Riosta?


4 kommenttia:

  1. Kurkussa oli pala liikutuksesta ja myös surusta kun taas kerran jouduin katselemaan kuvia koirista joita on kohdeltu kaltoin! :(
    Mutta ihanaa kun on myös toisenlaisia tarinoita. Kiitos tarinasta taas Marjut <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla oli pala kurkussa tätä kirjoittaessa ja kyyneleet silmissä. Ihminen voi olla niin julma eläimiä ja toisiaan kohtaan. Ollaan me erilaisia <3

      Poista
  2. Ah joo ja seuraavaksi voisit laittaa vaikka muutaman ruoka-leivontareseptin Brasilialaisittain niin päästään kokeilemaan kotona...

    VastaaPoista
  3. Oletko katsonut vuoden 2013 maalis-huhtikuun blogejani? Sieltä löytyy muutamia ruokaohjeita mm. kanarullat ja pääsiäistorttu olivat maukkaita. Mutta kirjoittelen lisää ruokaohjeita ennen kesää.

    VastaaPoista