Hei haloo! Mikä ihmisiä vaivaa? Tämähän on ollut ihana mahdollisuus päästä kurkistamaan kavereiden arkea ja osallistua siihen häiritsemättä. Itse olen nauttinut suunnattomasti kaverieni päivityksistä ja kuvista.
Mietin kyllä aluksi voinko laittaa omasta arjestani valokuvia ilman, että joku tunkee porkkanan tai paprikan nenään. Mutta sitten ajattelin, että nämä maisemat ja kokemukset ovat minun tämän hetkistä arkeani ja jos joku ei niitä kestä lukea tai katsella - aina voi poistua FB-listaltani.
Olen yrittänyt kertoa tasapuolisesti Rion sekä hyvistä että huonoista asioista. Tällä kerralla haluan keskittyä enemmän niihin hyviin. Olen nyt asustellut Riossa yli 1,5 vuotta ja näitä kokemuksia pureskelen lopun elämääni.
Minun arkeni on täynnä asioista huolehtimista, koiran ulkoiluttamista, kodin hoitamista ja ystävien tapaamista. Osaan tilata täyttöpullot vesiautomaattiin puhelimella, osaan tunkea astiat kuivumaan minimalistisen pieneen telineeseen ja osaan maksaa paikallisia laskuja netin kautta paikalliselta tililtä. Tässä vain muutamia esimerkkejä tekemistäni asioista. Esimerkkitapaukset saattavat tuntua joistakin aika vaatimattomilta suorituksilta, mutta koska maa, jossa ne teen on Brasilia - olen suorituksistani huikean ylpeä. Onnistuneiden suoritusten takana ovat monet epäonnistuneet yritykset, sadattelut ja puhdas epätoivo. Yes - I did it.
En ole mielestäni ollut koskaan huippusosiaalinen ihminen. Ennemminkin olen viihtynyt yksin kirjojeni ja ajatusteni kanssa. Täällä Riossa sosiaalinen puoleni on jotenkin retkahtanut pahemman kerran. Uusia ystäviä tulee koko ajan ympäri maailmaa ja heidän kanssaan touhutessa arki on ihanaa. Uusimmat ystävämme ovat Meksikosta ja Sao Paolosta. Ja tietenkin tutustuimme koiriemme kautta ;)
Minusta on kiva lähteä ulos kerrostalostamme, kun monesti joku kohtelias mies aukaisee portin oven puolestani ja toivottaa "bom dia". Lähiympäristön ovimiehet tunnistavat meidät Rion kanssa ja monesta talosta moikataan meille iloisesti tervehdykset ja kysytään vointiamme. Paikalliset ihmiset ovat erittäin kohteliaita tai suurin osa heistä on.
Ruokakaupassa, jos nyt en osaa aina sanoa oikein vaikka, että haluan sen kalkkunaleikkeleen ilman niitä reunoja - käytän käsiä ja sanoja sekaisin ja yleensä tulen ymmärretyksi. Nykyään huvittaa, että Suomessa menin ihan paniikkiin, jos joku ulkomaalainen alkoi puhumaan minulle englantia. Täällä höpöttelen kaikkia kieliä sekaisin ja koska englantini on selkeästi portugalia vahvempi - siirryn mielummin käyttämään sitä heti jos voin. Missä tuo sama rohkeus oli Suomessa?
Yläpuolella olevat vaatteet eivät muuten ole lapsille vaan koirille. Hah, taidetaan ostaa Riolle SpiderMan-puku.
Yksi haasteista on olla tarpeeksi nopea, että saa torakan kiinni. Niitä tyyppejä ilmestyi asuntoomme kuukausi sitten. Aluksi liitsasin torakan, mutta sitten kuulin, että kaverit tulevat aina hakemaan kuolleen. Nyt sitten keskityn kiljumaan Tapsaa apuun, kun näen viipeltäjän. Niin se vain elämä opettaa. Täällä sitä asustellaan torakoiden kanssa ja silti tykkään paljon elämästämme. Välillä tuntuu, että olen muuttunut henkisesti aivan älyttömästi, mutta sisimmältäni olen se sama Marjut kuin ennenkin.
Tänä aamuna oli vaikeuksia päästä kadulle, kun yläpuolen favelasta olivat roskat valuneet sadeveden mukana kujallemme. Haastavaa on myös pujotella koirien jätösten välistä ilman että kengät likaantuvat. Riossa on laki, että koirien kakkelit pitää kerätä pois. Aina kuitenkin löytyy niitä veikkoja, jotka eivät lakia noudata.
Kiva huomata, että blogiani luetaan ja seurataan ympäri maailmaa. Sen kautta olen saanut myös uusia ystäviä. Viime viikolla tapasimme Tapsan kanssa mukavan Villasen perheen. Tuntuu suunnattoman ihanalta päästä puhumaan välillä omaa äidinkieltään. Sen on niin kaunis kieli - heh!
Toivottavasti arkenne on tarpeeksi haastavaa, että ette pitkästy - mutta ei liian rankkaa, että ette jaksa sitä!
Haleja ja aurinkoisia päiviä sinne koto-Suomeen kaikille <3
