Olimme jo pitkään miettineet koiranpennun ottamista. Mieheni on lapsesta saakka haaveillut saksanpaimenkoirasta ja minun lapsuudenkodissahan sellainen oli tuomassa iloa yli kymmenen vuotta - meidän rakas Allu.
Täällä on lauantaisin ns. eläintori, jossa eläinystävälliset ihmiset tekevät pyyteetöntä työtä hylättyjen ja ei-toivottujen eläinten auttamiseksi. Työ on sen verran tehokasta, että yhtään kulkukoiraa tai -kulkukissaa emme ole Riossa nähneet. Olimme käyneet lauantaisin kävelyllä aivan kuin vahingossa eläintorin kautta ja ihastelleet erilaisia koiran- ja kissanpentuja. Koska olen täysin koiraihminen - lähinnä siis olen kuolannut koiranpentuja.
Itse haluaisin ennenkaikkea seuraa ja lenkkikaverin, Tapsa taas toivoo koirasta minulle turvaa ja meille perheenjäsenen. Yritin muistuttaa itselleni miten paljon vaivaa ja riesaa pennusta olisi ja näin estää sellaisen ottamisen.
Kaksi viikkoa sitten menimme jälleen katsomaan eläimiä ja juutuin täysin yhden suloisen pennun surullisiin silmiin. Toinen oli pieni kuin kirppu ja yritti silti ottaa samassa häkissä olevalta aikuiselta koiralta lelun. Eikä vain kerran vain yhä uudestaan, kunnes hänet piti laittaa toiseen häkkiin. Pikku kaverilla oli siis luonnetta. Aikamme siinä katseltuamme jatkoimme matkaa Ipaneman rannalle ja otimme parit Caipivodkat lauantain kunniaksi. Päivä oli kuuma ja aurinkoinen. Takaisin tullessamme kävelimme suoraan torille ja minä otin pennun syliin ja ilmoitin, että "Tämä on minun koira!".
Niinhän siinä sitten kävi, että Rio tuli taloon..
Onneksi paikalla sattui olemaan Patricia, joka osaa puhua englantia. Olisimme olleet muuten aivan pulassa. Saimme pojasta rokotuskortin ja adoptiopaperit täytettiin siinä samalla. Eli antavat eläimet ilmaiseksi, mutta haluavat tietää kenelle antavat. Mikä on loistava asia. Kiitokseksi tulemme ostamaan järjestölle ison säkin koiranruokaa.
Vähän hämillämme lähdimme kakkoskotia kohti - minä koiranpentu sylissä. Menimme suoraan lähimpään eläinkauppaan ja ostimme välttämättömimmät tarvikkeet: juoma- ja ruokakupit, ruokaa, nukkumispaikan, valjaat ja vähän leluja.
Siinä sitten se ilta tutustuttiin puolin ja toisin. Vauvahauva oli tosi väsynyt ja nukkui suurimman osan päivästä.
Vaikka sitä oli olevinaan valmistautunut pennun tuloon - loppujen lopuksi yöheräily, jatkuva pissan ja kakan korjailu sekä mieletön puremisvimma yllättivät meidän täysin. Olimme molemmat ensimmäiset päivät aivan loppu. Rio oppi jo kolmen ensimmäisen päivän aikana nimensä ja tekemään tarpeensa sanomalehdelle. Hän oppi myös sen, että kun jääkaappi avautuu - siellä on herkkuja.
Koska mieheni on töissä - arkihoito jää minulle. Kun Tapsa tuli ensimmäisinä päivinä töistä hän huusi jo ovelta, että "Puruluu tuli kotiin!". Heh, aluksi Rio ei mieltänyt laumaansa kuin minut ja piti Tapsaa tunkeilijana. Hyökkäsi Tapsan jalkoihin kuin raivo härkä ja Tapsa keksi käyttää "turvaverkkoa" eli kumiliinaa Rion ja nilkkojensa välissä ja odottaa, että koira rauhoittuu. Meinasin kuolla nauruun, kun Tapsa väitti toisen olevan niin pieni, että puree ensin akillesjänteen poikki, että ylettää kurkkuun - heh!
Hän toivoi myös Rion unohtavan hänen olevan riistaa - muahhahhaa!
Rio on ihana. Kun tiskaan hän tulee nukkumaan jalkoihini. Kun istun sohvalla hän tulee kiinni jalkoihini. Kun kävelen saan koko ajan varoa, koska Rio on yleensä aina astuvan jalan alla. Kun juoksen hän juoksee kokoonsa nähden valtavan nopeasti perässä ja saan varoa, ettei ole jalkojen alla. Kiskomme leluja ja riehumme yhdessä. Minä väsähdän yleensä ensin.
Rio on oppinut, että kun teen aamupalan itselleni - hän saa siitä omaan kuppiinsa pienen osan, kun kärsivällisesti jaksaa odottaa. Samoin iltapalan kanssa. Maistellaan yhdessä erilaisia makuja.
Rio nukkuu omassa pedissään meidän makuuhuoneessa. Sohvalle hänellä ei ole asiaa eikä hän saa herkkupaloja ruokapöydästä. Muuten hemmottelemme kyllä hänet aivan pilalle.
Kaverille on ostettu vaikka minkälaista palloa ja lelua, joista osan hän on jo saanut rikki. Olin aika varma, että pojan isänä on ollut dobermanni ja kun näimme Rion veljen - veli näyttää aika lailla dobermannilta. Siinä varmaan vahvojen hampaiden ja mielettömän vetovoiman salaisuus. Varokaa vain Veikkolan pojjat!
Muutaman päivän päästä pentu alkoi haista niin pahalle, että päätimme sen pestä. Ostin paikallisesta supermarketista koirashampoota ja täytin vadin lämpimällä vedellä. Ajattelin pesun olevan tosi vaikeaa, mutta Rio antoi pestä itsensä hienosti. Ja pesun jälkeen pentu tuoksui hyvältä.
Heti alusta lähtien olen joutunut jättämään Rion hetkeksi yksin vessaan. Meillä on kielikurssi kaksi kertaa viikossa ja muitakin pakollisia menoja, joihin ei voi ottaa koiraa mukaan. Hienosti hän on oppinut olemaan pari tuntia itsekseen ja on maailman onnellisin hauvavauva, kun tulemme kotiin ja päästämme hänet pois vessasta. Hän on vielä niin älyttömän nuori, että emme voi viedä vielä ulos toisten koirien sekaan.
Rio tykkäisi syödä parvekkeen reunaa ja joudun komentamaan aika tiukasti, että ei pure rappausta. Tässä kuvassa näkyy hyvin toisen ilme, että kauheeta kun toi tyyppi kiljuu koko ajan "EI!" minulle, joka en ole mitään tehnyt.
Olenkos minä vähän suloinen?
Aloimme ihmettelemään, kun Rio alkoi öisin ravistella päätään ja lopulta välillä myös päivisin. Veimme hänet eläinlääkärin tarkastettavaksi ja onneksi veimme, sillä hänellä oli korvatulehdus johon saimme lääkkeet. Lisäksi lääkäri tarkasti koko koiran ja totesi muuten terveeksi. Ei ollut myöskään loisia ja saimme mukaan matolääkityksen.
Tapsa oli katsonut netistä eläinlääkärin osoitteen ja mentiin ensin pokkana sisään jalkahoitolaan. Kyllä siinä oli henkilökunnalla naurussa pitämistä, kun yritimme tyrkyttää Rioa sinne. Lopulta huitomalla tajusimme mennä muutaman kymmenen metriä eteenpäin. Höh - olisivat voineet tehdä Riolle pedikyyrin.
Äiti ja isä tulevat meille kahdeksi viikoksi ja koska äitini on allerginen koirille - jouduimme perjantaina viemään Rion hoitoon. Tämä oli tiedossa ja olisimme halunneet ottaa koiran vasta vierailun jälkeen, mutta sitten olisimme menettäneet Rion. Puhuimme ongelmasta jo silloin pentua haettaessa ja ihana Luciana lupasi ottaa hoitoonsa Rion. Parasta tässä on se, että Luciana adoptoi Rion veljen ja poika pääsi riehumaan oman veljensä kanssa. Veimme tosiaan toissapäivänä pojan Botafogoon, missa Luciana asuu. Rion veli on tuo musta pentu nimeltään Pluto.
Pluto on puolisen kiloa painavampi ja hieman isompi kuin Rio. Mukana tulkkina meillä oli Tatiana, johon olen myös tutustunut torilla. Sinne se Rio jäi mielellään - tuskin huomasi riehunnalta kun lähdimme.
Nyt reilut kaksi viikkoa karnevaaleja ja sitten poika takaisin kotiin. Ei tullut saksanpaimenkoiraa vaan tuli brasilian sero.
Bjs Marjut
